tiistai 14. helmikuuta 2017

Verkon pauloissa

Verkon pauloissa

Haluaisitko kurkistaa vaatekaupan kulissien taakse? Ajattelin jakaa tässä kokemuksiani verkkokaupan tekemisestä kivijalkamyymälän yhteyteen. Aika monta mutkaa on ollut matkassa ja vettä paikallisessa Äänejärvessä virrannut, mutta vihdoin viime viikolla avasin verkkokaupan osoitteessa https://mekotar.avoinna24.fi/webstore. Tämä on tehty suoraan kassajärjestelmämme kautta ja linkitetty kotisivuillemme www.mekotar.com . Palataanpa kuitenkin reilu vuosi taaksepäin ja katsotaan, mitä kaikkea verkkokaupan tekemiseen on tarvittu.

Markkinoinnin guruilta olen kuullut, että ilman verkkosivuja kivijalkamyymälää ei ole olemassa. Näinhän se varmaan tänä päivänä onkin, että verkossa pitää näkyä, vaikka ei kalastaja olisikaan. Jatkona tähän kerrottiin eräillä markkinointipäivillä, että koko kauppaa ei ole, jos se ei ole verkossa. Siispä läksin saman tien kiireesti puuhaamaan verkkokauppaa Mekottarelle. Tutkin muitten verkkokauppoja, yritin onkia selville, mitä alustaa niissä oli käytetty ja mitä erilaiset alustat maksaisivat. Siinäpä olikin puuhaa, sillä valinnanvaraa on runsaasti. Mielenkiinnolla olen seurannut myös facebookin Verkkokauppiaat-ryhmää, josta ollen paitsi saanut hyviä vinkkejä myös hämmentynyt entisestään. Mitä kieltä nuo kokeneet verkkokauppiaat oikein puhuvat? Koodaamisesta en nimittäin ymmärrä mitään, joten päädyin siis valmiiseen alustaan.

Tässä kohtaa markkinoinnista jotain ymmärtävä varmaan jo huomaa, että latvasta on puuhun lähdetty kiipeämään. Ensin olisi tietysti pitänyt miettiä, kenelle verkkokauppaa rakentaa eli missä ja ketä ovat potentiaaliset asiakkaat. Aikani ihmeteltyäni ymmärsin tätäkin pohdintaa harrastaa. Koska myymäläkin on tuore (tai pikemminkin olen itse tuore yrittäjä pitkään toimineessa myymälässä), on brändin rakentaminen kaikin puolin vaiheessa. Meillä myydään Marimekon tunnettuja tuotteita, mutta paljon myös muuta, pääasiassa naisten vaatteita. Lasten vaatteita on jonkin verran, samoin sisustustuotteita ja kaikenlaista kotiin liittyvää. Aika paljon meiltä ostetaan tavaroita lahjaksi, joten ensimmäinen ajatus oli perustaa lähes pelkästään lahjoihin keskittyvä verkkokauppa paketointipalveluineen. Tämä toteutuikin, mutta huomaan joka päivä lisääväni verkkokauppaan uusia vaatteita, olemmehan kuitenkin suurelta osin naistenvaateliike.

Pitkä tovi kului erilaisten alustojen vertailuun, mutta lopulta päädyin tähän helpoimpaan vaihtoehtoon eli kassajärjestelmän toimittajan Tehdenin omaan verkkokauppaan. Siitä on se hyöty, että varastosaldo pysyy ajan tasalla, kun verkkokauppa toimii samassa järjestelmässä. Toisaalta nyt meillä on erillinen kotisivu (itse tehty sekin, Kotisivukoneella) ja verkkokauppa siellä linkkinä päävalikossa. Sattumoisin sivut näyttävät aika samankaltaisilta, kun molemmissa on päävärinä saman sävyinen sininen. Verkkokauppa-ominaisuus on Tehdenillä aika uusi ominaisuus, joten referenssejä ja vertailukohtia ei ollut monia. Hieman on vielä kasvukipuja, mutta pääosin sivut näyttävät kuitenkin toimivan ihan hyvin. Maksunappien valinnassa tarvitsi vain päättää, minkä verran niihin satsaa. Päädyin nyt alussa Checkoutin pienimpään pakettiin, jossa maksetaan provisio jokaisesta tapahtumasta. Katsotaan myöhemmin, kadunko tätä. Onneksi paketin voi vaihtaa kuukausi-maksulliseen milloin vain.

Toimitustavan valinta oli sekin aika työläs prosessi. Posti-vitsejä on jo kuultu niin paljon, etten enää kommentoi aihetta, mutta sattuneesta syystä päädyin valitsemaan toimittajaksi Matkahuollon. Sitä en vielä tässä vaiheessa osaa sanoa, osuiko valinta nappiin asiakkaan kannalta, mutta ainakin hintojen vertailu ja sopimuksen tekeminen oli paljon yksinkertaisempaa kuin Postin sivuilla. Toivottavasti paketit menevät perille asti ilman suurempia kommelluksia. Ihan pienimmät kevyet ostokset toimitamme Postin kirjelähetyksenä ihan yksityisasiakkaana, mutta mitään sopimusta Postin kanssa ei ole tehty.

Työläintä tai pikemminkin eniten aikaa vievää on kuitenkin ollut itse tuotteiden siirtäminen verkkokauppaan, vaikka se sinänsä aika yksinkertaista onkin. Jos on kyseessä yksittäinen tuote, jolla ei ole väri- tai kokovaihtoehtoja, homma on helppo, sen kuin laittaa täpän kohtaan Näkyy verkkokaupassa. Mutta meillä on tietysti paljon vaatteita, joissa pitää valita sekä väri että koko, ja silloin homma meneekin jo hankalammaksi. Tästäkin selvitään, vaikka erityisesti jo koneelle vietyjen tuotteiden osalta tiettyjä haasteita onkin. Kampanjoitten (eli ale-hintojen) tekemisessä oli myös jotain pientä säätöä, mutta sekin selvinnee lähiaikoina.

Verkkokaupassa pitää tietysti olla hyvät kuvat ja selkeät tekstit siitä, mistä tuote on tehty ja millainen se on. Suuresta osasta tuotteita on onneksi olemassa valmistajan kuvapankin kuvia, mutta osa joudutaan kuvaamaan itse. Tähän ilmestyi onnekseni apua, kun viime viikolla sisään asteli sattumoisin valokuvauksen opiskelija, joka tarvitsee harjoitustunteja. Valokuvaaminen ja varsinkaan kuvien käsittely ei nimittäin ole ihan ominta alaani. Kovasti piti pähkäillä myös sopimusehtoja, vaikka sainkin siihen oivan lakimiehen laatiman pohjan. Sopimus- ja toimitusehdoissa jos missä on verkkokaupoilla kovin kirjavia käytäntöjä, samoin toimitusmaksuissa. Itse päädyin laittamaan ihan kunnon toimitusmaksun, joka kattaa sekä kuljetuksen että pakkaamisen. Palautuksen meille sen sijaan saa tehdä ilmaiseksi, eli omaan piikkinhän se sitten menee.

Nyt, kun verkkokauppa on "valmis" ja auki, herää sitten ihmetys, mistä kummasta niitä asiakkaita kalastellaan? Verkossahan sitä pitäisi markkinoida, kun siellä kerran myykin. Ihan yksinkertaista riittävien asiakasvirtojen (lue: ostavien asiakkaiden) saaminen ei kuitenkaan ole. Tätä harjoitellaan seuraavaksi, ja siitä ehkä kehkeytyy myös uuden blogin aihe. Ehkä jossain vaiheessa olisi mahdollista hankkia myös ammattilaisen apua, ettei ihan kaikkea tarvitsisi tehdä itse. Täällä myymälässäkin riittää nimittäin puuhaa ihan noitten fyysistenkin asiakkaitten kalastamisessa ja palvelemisessa.